Palmikkoa, palmikkoa

Nämä säärystimet oli ensimmäiset, joihin tein palmikkoa. Tämänkin tarinan juuri on tossuissa, joita kaveri toivoi itselleen.

Olen rakastunut täysin Dropsin nettisivuille. Siellä on ihania ohjeita, ja paljon valikoimaa. Sieltä saa ideoita ja ajatuksia. Ja mitä tärkeintä suomenkielellä. Kun englannin kieliset ohjeet on hankalia, ei mahdottomia mutta eniten ärsyttää kun siellä on kirjoitetut ohjeet sen sijaan että olisi kaavio apuna. Hahmotan palmikot, pitsit ja muut paljon paremmin kaaviolta kuin rivi,riviltä tekstinä kirjoitettuna. puhumattakaan englanniksi.

Mutta säärystimiin! Kun puhuin kaverini kanssa millaiset tossut haluaa ja törmäsin tähän ohjeeseen. Näin tossut niin hänen jalassaan. Mutta haluttiinkin ehdottomasti varrettomia. Tämä ajoi minut lähtöpisteeseen a. Tosin hän sanoi että voisi haluta tuolla mallilla säärystimet. Ja idea lähtikin.

Kaverilta oli tullut useampi kerä tätä vanhaa ihanaa seiskaveikkaa, joka istui täysin tähän projektiin. mallikuvion tein kolmin kertaisena, poistaen välistä "väliraitoja", ja sitten tarpeeksi pitkäksi, tasona tietenkin. päättely ja yhteen ompelu. Ja nätit napit. Voila!

Välillä kun näitä tekee tulee mietittyä että koskas sitä kerkeisi itselle. :D

Kulta, tahdon maistaa. Sun sipulia, sipulia...

Sipuli värjättyä lankaa! Jippii! Ystäväni Anna teki ennen minua tästä langasta jo vuosia sitten pitkät ihanat villasukat kämppikselleni ja sitten myöhemmin nämä lapaset. Sitten kämppikseni löi minulle eteen tämän valtavan kerän lankaa. Toive oli lapaset, lähdin tekemään lapasia peukalokiilalla. Mutta kaipasin lähes heti, että jotain uutta. Päätin tehdä siihen piristeeksi jonkin sortin raitaa. Sain hienon idea sukka mallista nimeltä Down the rabbit hole, kietoisin raitaa lapasen ympärille kuin sukkamallissa palmikkoa.

Ajatus oli hyvä, ja nätiltähän se lopulta näytti mutta neljän langan kanssa olin koko ajan sotkussa ja solmussa. Kuin myös ensimmäiseen lapaseen tuotti suuria ongelmia miten pitää langat sopivan kireinä ettei tule ryppyjä tai muita. Toinen ongelma oli myös kun raita liikkui puikolta toiselle. Mutta toiseen lapaseen ratkaisin ongelman, neuloin viidellä puikoilla. Raita plus kaksi silmukkaa yksi alussa ja yksi lopussa, ja raita liikkui niin että neuloin viimeisen silmukan takana tulevalle puikolle ja ensimmäisen edellä menevästä puikosta.

Näin lapasesta tuli paljon nätimpi kuin ensimmäisestä.


Näiden lapasten aikana opin myös viimein tekemään nätin peukalon, en ensimmäiseen lapaseen vaan toiseen. ja tietenkin hassun näköinen peukalo meni siistin raidan kanssa ja siisti peukalo hassun näköisen raidan kanssa. On ainakin käsityön leimaa näissä lapasissa.


Mutta lapaset tuli valmiiksi ja lankaa vain riittää. Koetin aloittaa huivin tekoa mutta se ei onnistunut, sitten keksin tehdä pipon.

loin 132s 3,5 pyöröpuikoille. ja tein nätin määrän(sellaisen joka miellytti minun silmääni) senttiä kaksi oiken ja kaksi nurin joustinneuletta. Ja halusin tehdä palmikoita. Olen tällä hetkellä todella innostunut palmikoista ja minulla on viha-rakkaus suhde niihin. Sormet kipeinä niitä saa olla vääntämässä mutta kyllä jälki on niin nättiä ja niin vaivatta lopulta.

Visioni palmikoista oli että neljä isoa ja oikein muhkeaa, väliin nurjaan ja pieni palmikko. Jokaisen ison palmikon kuului olla erillainen, mutta pikku palmikot samanlaisia.

Päälaen kavennukset.

 Olen enemmän kuin ylpeä muhkeasta kokonaisuudesta. Ja varsinkin kavennuksien kauneudesta.

Kolme Tossua yksi ohje

Melkein vuosi sitten ystäväni toivoi minulta tossuja, ilman vartta. Tuolloin olin vielä aika onneton neuloja, mutta päätin ottaa haasteen vastaan. Ensin minun piti neuloa toki villasukat ennen kuin aloin tätä tekemään. Satuin löytämään myös pitkän tutkimuksen löysin kasan tossu-ohjeita Dropsilta, ystäväni valitsi ohjeista tämän.

Siitä alkoikin ohjeen muokkaus. Minulla oli seiska veikan lankaa mistä hän toivoi tossut tehtävän. Kyseinen ohje oli tehty paljon paksummasta langasta. Eli useiden laskutoimitusten ja päänsärkyjen jälkeen onnistuin keksimään ja muokkaamaan ohjeen tuolle langalle.

38 Naisten tossut. Luo 48 silmukkaa 3,5 puikoille(tai käsialan mukaan), muista jättää kunnon häntä viimeistelyyn (n. 15 cm). neulo tasona aina oikeaa 12 cm. Sen jälkeen siirrä sukkapuikoille 12s puikko, ja aloita suljettuna neuleena joustinneule 1o, 1n. neulo 1 puikon ensimmäinen ja 4 puikon viimeinen silmukka yhteen.  Neulo kunnes koko työ on 21 cm tai kunnes varpaita on sopivasti peitossa. Itse kokeilin ohjeen kavennuksen eli puolet silmukoista pois yhdellä kierroksella, mutta en pitänyt ulkomuodosta, niin tein 'tavallisen' kärkikavennuksen. 1 ja 3 puikon lopussa toiseksi ja kolmanneksi viimeiset silmukat oikein yhteen ja viimeisen neuloo oikein. 2 ja 4 puikon alussa yksi silmukka oikein ja sitten toisen nostaa neulomatta kolmannen neuloo oikein ja neulomatta jätetty silmukka nostetaan neulotun yli. Kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 2 silmukkaa, keräsin kaikki neulalla yhteen, kiristin ja päättelin hyvin nurjalle.

viimeistely: Ota 'häntä' työn alusta ja ompele tossun reunat yhteen ja päättele hyvin.

Tein näitä tossuja tähän mennessä kolme, kun ohje on nopea ja helppo(kuin myös ystävieni ihanan pieniin 38 jalkoihin on nopea tehdä tossut) Tässä kolme variaatiota tossuista.

Ensimmäinen koelettu

Variaatio 1. Palmikolla

Samalla tavalla paitsi suljetun neuleen alussa, ennen joustinneuleen alkua lisää tasaisesti puikoille 6s. Neulo 1 puikon alussa kolme oiken ja kaksi nurin, tämän jälkeen aloita 1o ja 1n joustinneule kunnes 4 puikolla on jäljellä viisi silmukkaa. Neulo 2 nurin ja 3 oikein. (1 ja 4 puikko sijoittuu jalkapöydän päälle) Kaksi peilikuvamaista palmikkoa kuudella silmukalla, viiden kerroksen välein 'hypyt'. Kunnes tossu on riittävän pitkä tee kärkikavennus.

Variaatio 2. Pitsikuosi

Samalla tavalla kuin ensimmäinen suljettuun neuleeseen saakka. Sen sijaan että tekisit joustinneuletta neulo sileää ja aloita kahden sileän kerroksen jälkeen pitsikuosi. Itse että tämä onnistui siirsin neljä viimeistä silmukkaa 4 puikolta 1 puikolle ja aloitin sitten 1 puikon alusta pitsikuosin.  Kunnes tossu on riittävän pitkä siirrä neljä silmukkaa takaisin 4 puikolle ja tee kärkikavennus.
pitsin perusohje on napattu näistä sukista .

Varioaatio 2,5 Liepekkeet

Tämän oikeastaan tein samaan kuin mihin tein pitsikuosin, mutta aloitus oli erillainen. Loin yhteensä 26 silmukkaa ylimääräisenä. Kummassakin reunassa neuloin 13s ja sitten käänsin työn ja neuloin takaisin. Kun  työ oli keskeltä 4 cm jatkoin ainaoikeaa 8 cm (edelleen keskeltä mitattuna). jonka jälkeen aloitin kavennukset. Puikon alussa 2 ja 3 silmukka neuloen oikein yhteen kuin myös 3 ja 2 viimeinen silmukka neuloen oikein yhteen. näin jatketaan kunnes kappale on 12 cm pitkä keskeltä mitattuna. Ylimääräiset silmukat päätellään ennen suljetun neuleen alkamista.

 Eli tossuissa on liepekkeet ja pitsi. Edestä ja sivulta.

Mielenrauha tuubihuivi ja yllätysmalli

Meni hermot tässä yksi päivä yhteen pitsikuosisen sukan neulomiseen, ja luotto omaan taitoon neuloa koki kovan kolauksen. Syöksyin siis ostamaan prismasta Novitan Neon lankaa keltaista kerä ja jämät kämppiksen ostamasta pinkistä. Kaivoin paksut puikot esiin. Loin sata silmukkaa ja aloin vain neuloa.

Tätä tehdessäni leikittelin koko ajan, oikealla ja nurjalla, helmineuleella ja muulla mikä teki huivista hiukan mielenkiintoisempaa tehdä. Ja se syntyi niin nopeasti! se oli ihanan palkitsevaa. Niin helppoa ja vaivatonta. Myöskin siitä sai täydellisen koiran käyttö huivin itselleen.

Ja TADAA! Tässä on yllätysmallimme päällä huivi!

Pappa

8.2.

Tämä päivä on minulle aina raskas. Pappani kuoli tänä päivänä yli kymmenen vuotta sitten. Nykyään muistot ei ole enää kipeitä vaan tärkeitä ja rakkaita. Vuosia sitten kirjoitin novellin joka kertoi minun silmistäni tapahtumat. Haluan jakaa sen täällä, koska se on minulle tärkeää.

Hyvästit

Oli normaalin perjantaikoulupäivän viimeiset tunnit. Istuin käsityöluokan takahuoneessa kutomassa villasukkaa ajatuksissani, kun yllättäen kännykkä soi. Katsoin kuka siihen soittaa ja se oli äiti. Ihmettelin, miksi hän nyt soittaa, kyllä hänen pitäisi tietää, että minulla on tähän aikaan koulua. Kummastelin asiaa jonkin aikaa, mutta kilttinä tyttönä en vastannut. Heti soiton perään äiti lähetti tekstiviestin "soita heti kuin vain voit". Ihmettelin asiaa hetken kunnes työnsin sen pois mielestäni.
 Kun pääsin lopulta pois tunnilta kaivoin kännykän ja soitin äidille. En ehtinyt kysyä mitään ennen kuin äiti täräytti minua sanoilla "pappa on joutunut sairaalaan." Hämmenyin totaalisesti. Tiesin papan sairastaneen viime talvena keuhkosyövän, mutta se leikattiin ja hän toipui siitä. Pappa oli vielä viikko sitten ihan kunnossa, kun häntä kävin katsomassa.
 Hämmennykseni vain lisääntyi, kun kuulin äitini sopertavan jotain siitä että enää vain lievitetään kipuja. Mitä? En saanut sanaakaan suusta, kun en vielä ymmärtänyt. Äiti käski minua tulemaan heti kotiin ja lähtisin hänen kanssaan papan luo sairalaan. Mumisen häkeltyneenä äidille vastauksen. 
Pappa, sairaalassa, vain lievitetään kipuja.. Nuo sanat pyörivät päässäni, kunnes ymmärrys räjähti tajuntaani. Ei mahdollisuuksia parantua, lievitetään vain kipuja... Ei... Juoksin lokerolleni. Luokkalaiseni, jotka puhelivat lähelläni, tuijottivat minua. Sähelsin hetken avainten kanssa ennen kuin sain lokeron auki. Otin takin ja lapaset. En edes viitsinyt pukea niitä päälle. 
Juoksin ulkona yltyvään lumisateeseen. "Enää vain lievitetään kipuja..." Sanat hakkasivat tajuntaani rummun lailla. Puristin takkiani rintaani vasten, sydämessäni oli ontto tunne, heikottaa. Saatoin kuulla ystäväni huudot takaani. Hän huusi pysähtymään. En pysähtynyt, kuljin kohti kotia vain yksi ajatus mielessä. 
Havahduin horteesta vasta kotiovella. Pimputin, en jaksanut kaivaa avaimia. Äiti tuli avamaan silmät punoittaen, hän oli itkenyt. Katsoin häntä toivoen, että hän ottaisi minut syliin ja sanoisi, että tämä on vain pahaa unta, mutta hänen katseensa kertoi, että tämä ei ollut unta vaan totisinta totta. Turvonneet punoittavat silmät, niistämisestä punainen nenä... ei.. tämän oli pakko olla unta.
 Heitin repun huoneeseeni. Äiti puki pikaisesti päälleen. Kumpikaan ei sanonut mitään mutta katseemme vaihtoivat keskenään enemmän sanoja kuin kukaan pystyy ymmärtämään. Lähdimme hiljaisuuden vallitessa bussipysäkille määränpäänämme Peijaksen sairaala.
 Emme sanoneet matkalla sanaakaan toisillemme. Minä en uskaltanut sanoa äidille mitään, kun en halunnut kenenkään todistavan todeksi mahdotonta. Lievitetään vain enää kipuja... 

Pääsimme sairaalaan, kuljin transissa äidin perässä keuhkosairaus-osastolle. Äiti meni huoneeseen sisään. Minä jäin hetkeksi ulos. Ei, pappa ei voi olla tuolla... ei, voi... Kuulin äidin sanat kuinka hän tervehtii mummiani ja tätiäni jotka äänestä päätellen olivat paikalla. Tämä ei ole totta tämä on unta.. Kävelin edelleen kuin unessa huoneeseen.
 Se oli pieni huone mutta siellä pappa oli sairaala pedissä ja tuijotti seinään. Äitini istui sisarensa vieressä viereisellä tyhjällä pedillä. Mummi istui papan sängyn päädyssä ja puheli papalle iloisesti. Pappa ei tuntunut reagoivan mihinkään, ei ennen kuin minä tulin huoneeseen. Kun astuin huoneeseen pappa käänsi katseensa minuun sanoen hiljaa käheällä äänellä, joka ei kuullostanut hänen omalta ääneltään, "muistappas tyttö vahtia ettei nuo ämmänkäppyrät tunge sitä kuolinilmoitusta sunnuntain Hesariin kun se on niin pirun kallis..." Tuijotin pappaa silmät pyöreinä, hän lausui juuri todeksi pelkoni ja epäilykseni, joita minuun oli kylvetty mutta mitään varmaa ja lopullista kuitenkaan sanomatta. Ei mitään toivoa parantua ennalleen, vain kipuja lievitetään. 
Istuin sängyn laidalle äitini viereen ja katselin pappaa silmät armoa anoen. Ei älä vielä mene... minä tarvitsen sinua.. Pappa vaipui takaisin siihen samaan hiljaisuuteen. Mummi ja muut katsoivat minua odottaen reaktiotani. 
Onneksi en kauaa ollut huomion keskipisteenä kun nuoremmat sisarukseni tulivat paikalle. Päätin vetäytyä kauemmaksi huomion keskipisteestä eli papasta. Kiipesin sängyn yli istumaan ikkunalaudalle ja tuijottamaan ulos. 
Suku puheli mukavia siinä papan kanssa ja muisteli kaikkiea mukavaa mitä oli yhdessä koettu. Minä en ottanut osaa keskusteluun, sillä en halunnut kääntää kasvojani kyynelten juovittamia kohti muihin, en varsinkaan pappaan, sillä eniten häpesin kyyneleitäni. Ei pappa itke sitä että kuolee, hänellä on ollut hyvä elämä ja hän on ylpeä siitä perimästä minkä on tänne jättänyt. Äitini käänsi katseen minuun sanoakseen jotain. En kuunellut, tuijotin vain tiiviimmin ulos niellen suolaisia kyyneleitä jotka valuivat suupieliini. Salaa pyyhin kyyneleet ja käänsinn katseeni muihin. 
Huomasin että kaikki papan lapset ja lapsenlapset olivat suunnilleen tulleet paikalle. Mutta pappa ei tuntunut sitä huomaavan. Hän vain makasi vuoteellaan ja tuijotti eteenpäin hymyillen seesteisesti. Lopulta mummi päätti viedä sisarukseni ja muut kahvioon. Minuakin kysytiin mutta kieltäydyin. Tätini lähtevät tupakalle ja enoni ja äitini menevät seuraksi. Huomaan jääneeni papan kanssa kahden. Minulle sanottiin että jos papan tilassa tapahtuu radikaali muutos niin minun pitää painaa seinässä olevaa nappia niin hoitaja tulee. Nyökkäsin ja jatkoin ikkunalaudalla istuskelua. 
Huoneessa oli täysi hiljaisuus, ainoastaan käytäviltä kuului sairaalan meteliä. "Tyttöseni missäs viipyy se papalle kuuluva hali?" pappa kysyi aivan yllättäin. Hän käänsi ajan ja kokemusten uurruttamat kasvonsa minuun ja hymyili omaa lempeää hymyään. Hymyilin hänelle takaisin ja nousin ylös halaten häntä. "Tässä", sanoin hiukan naurahtaen. "Mitäs tyttö tietää?" pappa kysyi minulta kuten aina ennenkin ja tavan mukaan siihen vastasin, "Liian vähän opettajien mielestä." Pappa naurahti mutta pian se muuttui yskinnäksi. Hän koitti nousta istumaan. Reagoin siihen nopeasti ja autoin hänet ylös. 
Katsoin häntä kun hän istui siinä sänkynsä laidalla. Kumaraan oli painunut selkä, kädet olivat suojelevasti puuskassa rinnalla, hiukset harmaat kuin hopealanka kuten pappa ylpeästi aina sanoi. Hän nosti katseen minuun, "Mutta muistaahan tyttö miten Tuntematon päättyy?" Nyökkäsin, "Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei millään tavalla ollut heille vihainen. Kenties se tunsi jonkinlaista myötätuntoa heitä kohtaan. Aika velikultia...", lausuin ulkomuistista. Pappa hymyili minulle sädehtivästi ja meni sitten minun avustuksella takaisin makuulle. 
Hän katsoi minua silmiin sanoen "Tyttö hyvä älä itke kun ei ole mitään mitä itkeä. Vanhan rähjääntyneen ukon rahjuksen perään? Älä nyt tyttö pien, säästä kyyneleesi sydänsuruja varten. Hymyile, hymyile nyt vanhan pappasi mieliksi." Katsoin häntä enkä voinut olla hymyilemättä vaikka kyyneleet valuivat pitkin poskiani. 
"Kahta älä tyttö hyvä tee, ensimäinen on älä köyhää miestä nai ja toinen älä hiuksiasi tyttö hyvä leikkaa...", hän vielä sanoi ennen kuin silmänsä sulki kuin lepoa tästä maailmasta hakien. Kiipesin takaisin ikkunalaudalle tuijottamaan tyhjyyteen. Mutta oloni tuntui paljon kevyemmältä. 

"Herätys..." joku töni minua hellästi hereille. Nostin katseeni äitiini. Taisin nukahtaa, katsoin pihalle, siellä on pimeää. "Meidän pitää mennä kotiin..", äiti kuiskasi hiljaa. Kun katsoin kelloa viimeksi se oli silloin neljä, nyt se oli kahdeksan, taisin nukahtaa. No, mutta niin nukkui pappa ja mummikin. Katsoin pappaa joka nukkui omalla vuoteellaan ja mummi istui tuon jalkopäässä ja oli nukahtanut siihen. 
Äiti herätteli mummin ja ilmoitti että olimme lähdössä. Itse katsoin pappaa hymyillen. Silitin tuon hopeanharmaita hiuksia. "Hyvästi...", kuiskasin hälle. Pappaa avasi silmänsä tuijottaen minua näkemättä minua. "Kuka siinä on?" hän kysyi ihmeissään. "Noona tässä" ,sanoin hiljaa.. "Ai, milloin sinä tulit?" Nuo sanat viilsivät sydäntäni kuin veitsi. Nyt ymmärsin papan olevan vanha ja väsynyt, vaikka eihän hän kovin vanha ollut! Hän unohti muutamassa tunnissa että olin ollut täällä. "Olen ollut täällä jo jonkin aikaa... mutta minä menen nyt... Hyvästi..." Kuiskasin hänelle.
 Mummi ja äiti kävivät kuiskaten keskustelua. Pappa ei sanonut mitään. Halasin häntä varovasti, niin hauraalta hänen kehonsa tuntui, niin särkyvältä. Sipaisin hänen uurteista poskeaan vielä kerran kädelläni ja annoin pusun hänen poskelleen. "Noona", pappa sanoi vielä juuri ennen kuin ehdin lähteä. Äiti lähti jo, sillä hän meni läheiseen vessaan korjaamaan meikkejään. Käännyin papan puoleen: "Niin pappa?" "Laulaisitko sen laulun, jolla karkoitit sänkysi alta mörköjä?" Hymyillen aloitin laulun hiukan värisevällä ja tukkoisella äänellä. "Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa..." Mitä pidemmälle pääsin sitä varmemmin lauloin. Lopulta kun lopetin sen laulun huomasin papan nukahtaneen. Hymyilin ja hipsin pois sairaalan huoneesta kävellen kohti hissejä. 
Ylpeästi kävelin koko matkan sairaalasta ulos ja sieltä bussipysäkille. Bussissa sain koko matkan lohduttaa itkevää äitiäni. Lopulta kun pääsin kotiin nukahdin vaatteet päällä sänkyyn. En halunnut enää ajatella tätä päivää enkä mitään muuta, halusin vai nukkua ja herätä tästä pahasta painajaisesta.
 Aikaa vierähti muutama viikko. Vaikka kuinka koitin itselleni uskotella tämän olevan vain painajaista, valehtelin itselleni. Pappa pääsi pois sairaalasta kotihoitoon. En enää käynyt katsomassa häntä, en kerennyt tai sitten vain en halunnut nähdä häntä enää, kun hänen kuntonsa äitini sanojen mukaan huononei päivä päivältä. 
Lähdin eräälle viikonloppuleirille, joka päättyi kesken kaiken koska leirikeskuksesta loppui vesi. Matkalla sieltä kotiin soitin äidille kertoakseni että tulen aikaisemmin kotiin. Äiti oli hiljainen kunnes hän ehdotti että menisin kaverilleni yöksi koska meillä ei ollut ketään kotona. Ihmettelin sitä ja kysyin äidiltä miksi. Hiljaisuus vallitsi hetken aikaa toisessa päässä kunnes äiti sai sanotuksi: "Pappa on kuollut.." Hiljenin ja jäin kuuntelemaan. Hän oli nukkunut sinä iltapäivänä kahdentoista aikaan. Äiti ei ollut viitsinyt soittaa minulle koska ei halunnut pilata leiriäni. 
Olin hiljaa ja lopetin puhelun lyhyeen. Kaverini katsoi minua kysyvästi. En sanonut hänelle mitään. Menin kumminkin kotiin enkä kaverilleni. Istuin ikkunani ääreen tuijottamaan tähtitaivasta. Taivaaseen sinä sanoit aina haluavasi. Toivon että siellä olet.. Koko sydämestäni toivon että pappa olet onnellinen siellä missä oletkin.. "Hyvästi..." kuiskasin tyhjään huoneeseeni. Osoitin sanat sinulle tietäen jotenkin että kuulet ne. 

Hautajaiset olivat kahden viikon päästä ja kohteliaasti sanottuna minä näytin vampyyriltä niissä. Istuin hautajaiset eturivissä. Katselin koko ajan papan hauta-arkkua voimatta uskoa että papan ruumis on siinä. Mummini istui vieressäni. Hän itki koko ajan. Itse en itkenyt, en voinut. Koska olin jo jättänyt hyvästit sairaalassa ei ollut enää kyyneliä mitä vuodattaa, kun nyt tiedän, että et pappa tunne enää kipuja tai tuskaa. 
Vieressä istuvan mummini surun ymmärsin vaikka en ehkä koskaan voi ymmärtää sen surun syvyyttä, kuten en voi ymmärtää hänen ja papan välisen rakkaudenkaan syvyyttä. Kuin ulkopuolisena seurasin koko siunaustilaisuutta ehkä hiukan välinpitämättömästikin. Kaikki muut tuntuivat itkevän paitsi minä. Jotenkin se sai minulle hiukan huonon omantunnon kunnes muistin papan sanat ja hymyilin. Mutta hymyilystäni minulle tuli vielä huonompi omatunto. 
Kun papan arkkua lähdettiin hautaan saattamaan kuljin joukossa heti arkun jälkeen, sillä olin mummin tukena ja turvana. Ja sen takia minulle annettiin myös eräs vastuutehtävä. Jos enoni, joka juuri tuli sairaalasta hautajaisiin, tuupertuu, minun on otettava hänet kiinni. Hänellä oli, tai pikemmin on verenmyrkytys. Hän oli tiputuksessa vielä samana aamuna. 
Kun arkku laskettiin hautaan tunsin itseni edelleen ulkopuoliseksi. Varsinkin kun kävin jättämässä jäähyväiset ja laskemassa kukkaseppeleen ja lukemassa muistopuheen. Ei äänessäni ollut tunteen häivää, muut sukulaiset änkyttivät ja nyyhkyttivät koko ajan. Minä en voinut itkeä, minusta se jotenkin tuntui ja tuntuu itsesääliltä. Papalla on nyt kaikki hyvin ja minä jätin hänelle jo jäähyväiset sairaalassa... 
Kuljimme kaikki joukolla vihdoin ulkoa jäätymästä, vaikka en kylmyyttä ollut huomannut, muistotilaisuuteen. En ole tuntenut oikeastaan pitkään aikaan mitään muuta kuin sielun kylmyyttä. Siellä istuin pyödässä ruokaan koskematta, kyyneltäkään vuodattamatta vaikka kaikki koko ajan häntä muistelivat ja kilvan nyyhkyttivät. 
Tätini katsoi minua ja pian minulta kysyvästi ja ihmetellen. Nuorempi serkkuni on jouduttu viemään toiseen huoneeseen kun hän sai hillitömän itkunpuuskan. Tätini ihmettelei minun rauhallisuutta. Hymyilin hiukan hänelle ja mahdollisimman pian koko paikasta liukenin. 
Kävelen takaisin haudalle ja kyykistyn kylmään lumiseen ja jäätyneeseen maahan. Yhtä seppeleessä olevaa tummanpunaista ruusua silitän ja vahingossa sormeni sen piikkiin tuikkaisen. Sormestani tippuu valkealle lumihangelle kolme veripisaraa. Katselen niitä hetken. Sitten käännän katseeni hautaan. "Hyvästi... Pappa... voi hyvin.. nähdään pian..." Kuiskaan sinulle hyvästit, joiden sanat kumpuavat suoraan syvältä sydämestäin. Lepää rauhassa rakas pappa, maan povessa jäässä ja roudassa... Pian me näemme, ainakin toivon niin...