lauantai 3. tammikuuta 2015

Käsi+Säärystin=Käärystin

Melkein kymmenen vuotta sitten ystäväni istui ennen larppia mökin kuistilla neuloen. Kysyin häneltä mitä on puikoilla ja hän ilmoitti Käärystimet. Eli säärystimet käsiin. Nämä versio oli ilman minkäänlaista peukun reikää eli perinteinen säärystin tosin käteen. Tästä on jäänyt itselle nimi käärystin elämään sanavarastoon.

Pitkään olen katsonut ihmisten tekevän sukkia ja muita Broken Seed kuviolla. Enkä ole pitänyt lopputuloksesta lainkaan. Kirkkaita värejä yhdistettynä esimerkiksi mustaan lankaan. Lopputulos on minusta ollut sekava ja levoton. Mutta sitten törmäsin internetin ihmeellisessä maailmassa sukkiin joissa oli Broken Seed kuviolla tehty todella harmoniset kokonaisuudet. Tällöin tajusin sen, että jos langat ovat samaa sävyä ja istuu toisiinsa harmonisesti on lopputulema kovin kaunis.

Lisäkuva raidoista 
Minulla oli siis kamala kerä jäljellä sipulilla värjättyä lankaa, josta oli tullut vaikka ja mitä. kuten tässä julkaisussa: Kulta tahdon maistaa sun sipulia, sipulia olen eritellyt mitä kaikkea kolmesta kerästä värjättyä seitsemää veljestä saa.

Niistä sai vielä kokonaan käärystimet ja toisina lankoina käytin muita kämppikseni kokeellisesti kasvi värjäämiä lanka nöttösiä tehden raitoja.


Toiset käärystimet Broken Seedillä tein ystävälle larppiin. Niissä on käytettiin Ruskeaa Novitan Miamia ja Dropsin Cotton Viscose lankaa toisena. Miamin ansiosta niistä tuli istuvat ja Cotton Viscose antoi kaunista kiiltoa ja pientä laskeutuvuutta.


 Varsinaista ohjetta minulla näihin ei ole. Kämmen osa on tehty Novitan Peruslapas ohjeella. eli peukalo kiillalla. Molemmat on tehty mittojen mukaan, eli laskettu neuletiheydestä ja mitattu käsivarren ympärysmittaa ja kavennukset tehty tasaisesti matkan varrella päästäkseen kohti ranteen ympärysmittaa että niistä tulee istuvat. Peukalo tehty joustineuleeksi myös istuvuuden tueksi.


Olen aika ylpeä tästä mallista ja sen toimivuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti