Olen yötyöläinen, vielä hetken ainakin. Eräässä talossa oli kuollut hiiri kellarissa. Ensin stereotyyppisesti säikähdin, naiseläjänä. Sen jälkeen aikani kasvattina kaivoin kännykän kameran esiin ja otin kuvia. Mutta jokin pieni ääni sisälläni alkoi kirkua ja itkeä.
Katselin onnetonta luontokappaletta. Siinä se makasi silmät puoli avoinna. Kesken matkan kuolleenna, ties vaikka jossain odottaa pieniä poikasia, jotka nyt emon kuoltua kuolevat nälkään. Nostin hiiren hansikoituun käteeni hellästi. Kävelin ulos, pihanurmikolle. Nurmikossa oli vappu juhlinnan jäljiltä kauniin vaahteran alla kolo. Polvistuin ja laitoin hiiren siihen. Peittelin mullalla ja laskin kiven merkiksi. Kääntyilin ympärilleni, löysin kaksi kepin pätkään ja julkisivu remontin jäljiltä jääneen rautalangan pätkän. Taiteilin niistä pienen ristin pienelle hiirelle.
Hiiren haudalla seistessäni, hiljaisena ja mietteliäänä. Moni ihminen käveli ohitseni, korkeintaan kummastellen, seisomistani. En voinut olla kauaa paikallani, koska kyyneleet poltteli silmiäni. Pakenin takaisin rakennukseen ja jatkoin töitäni. Itkien hiiren muistolle, tuolle pienelle viattomalle, joka ihmisten itsensä suojeluvietin ja pelon vuoksi kuoli julmasti. Niin, kauniina ja pörröisenä, kesken elämänsä.
Toivottavasti Hiirulilla oli elämän täytteinen elämä ennen sitä. Ainakin oli pulska kaveri.
Lepää Rauhassa Hiiruli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti