Kaikki muutkin, niin päätin sitten minäkin.
Olen vuosia ollut on/off suhteessa neulomiseen. Viiden vuoden takaa on vanhin työ, joka on vielä kesken. Nyt on tullut vuoden aikana sitten kunnostauduttua. Mutta viimeisen kuukauden aikana työn tahti vain kiristynyt.
Suhde neulomiseen minulla on ollut todella hatara. Ala-asteella lähes traumaattinen kun villa aiheutti allergiaa, äiti tekikin loppuun kaikki neule työt tuolloin, jopa yläasteella teki villasukat puolestani loppuun.
Mutta kavereistani, joka on ollut aina suurin idolini tässä innoitti minutkin nappaamaan puikot oikein tarmolla käteen. Myös siirryttyäni korkeakoulu elämään on ollut luennoilla paljon aikaa tehdä kaikkea kivaa ja opittua paljon uutta.
Kiitos kunniasta <3 Tässä on ennen kaikkea se kiva, että pystyy palaamaan tehtyihin töihin jälkikäteen. Mulla ainakin tuppaa ajan saatossa unohtumaan, että mitä kaikkea on tullut tehtyä :)
VastaaPoistaMulla oli jotenkin sellainen olo etten oo tehnyt mitään neuloen niin en voi aloittaa blogia. mutta sitten kaivelin laatikoita hetken ja tajusin että on sitä tullut tehtyä ja ihana oli seurata omaa kehitystä. :D Ja jos tämä blogi toimisi paremmin, ja siitä pääsisi sitä leivonta blogia pitämään kunnolla ;)
VastaaPoistaMulla on bloggauksesta ollut apua myös opintoihin, ei oo niin iso kynnys käydä kirjoittamaan kun tasaisesti vapaamuotoisesti naputtelee :)
VastaaPoista